Kuljettajat tutuksi – Kuljetus Haiko Oy: ”Olemme sitoutuneet ensiluokkaiseen asiakaspalveluun”

Tavarataksin palvelun kulmakiviä ovat kuljetusten toimitusvarmuus, nopeus, välitön yhteydenpito sekä asiakaspalvelu ylipäätään. Kuljetusliiketoiminnallaan Tavarataksi myös työllistää kymmeniä kuljetusyrittäjiä ja on pitkälti riippuvainen ammattitaitoisista sekä sitoutuneista kuljettajista. Yksi Tavarataksille teräskuljetuksia ajava toimija on Kuljetus Haiko Oy.

Kuljetus Haiko Oy - Tavarataksi
Muun muassa Kuljetus Haiko Oy ajaa Tavarataksin asiakkaisen teräskuljetuksia

Yhteistyötä Tavarataksin kanssa jo toisessa polvessa

Kuljetus Haiko Oy on alun pitäen Nastolasta lähtöisin oleva perheyritys, jota Anne Haiko veljiensä kanssa menestyksekkäästi jatkaa. Pitkä yhteistyö on kantanut hedelmää ja Kuljetus Haiko ajaa nykyään pääsääntöisesti teräskuljetuksia Tavarataksin loppuasiakkaille.

Omien sanojensa mukaan Anne Haiko on tullut yrityksen toimiston puolelta vain ”tuuraamaan” kuljetustehtäviin, mutta jokin työssä takuulla viehättää, kun tuurausjakso on kestänyt yhtäjaksoisesti yli 8 vuotta. Erittäin miesvaltainen kuljetusala on nyt murroksessa korkean vanhenevan ikärakenteenkin vuoksi ja naiskuljettaja teräslastien toimittajana herättää ajoittain hämmästyneisyyttä.

– Edustan takuulla vähemmistöä alalla, mutta jokin tässä kahelissa hommassa viehättää. Teräskuljetukset ovat ajoittain fyysisesti raskasta hommaa, vaikka toki autoissamme on nosturit, joilla kuorma voidaan asiakkaan päässä purkaa. Perheyrityksemme on perustettu vuonna 1965 ja jo isäni aloitti yhteistyön Tavarataksin kanssa, Haiko silmää yrityksen historiaan.

Keikkaa tarjotaan runsaasti – ”Kuljettajat saavat keskittyä olennaiseen”

Tavarataksin yhteistyö itsenäisten kuljetusyrittäjien kanssa on tiivistä ja toimintamallista hyötyvät aina molemmat osapuolet. Ei ole aina helppoa löytää osaavia kuljettajia ja siksipä ammattilaisista pidetään tiukasti kiinni. Kuljettajien vaihtuvuus on nopeasyklisellä alalla verrattain vähäistä, sillä kuljettajille tarjotaan kaikki tarvittava: Sähköisistä järjestelmistä aina kuljettajasertifikaatteihin ja laskutusapuun.

– Yhteistyö Tavarataksin väen kanssa toimii mutkattomasti ja mikä tärkeintä, kuljetuskeikkaa tarjotaan juuri niin paljon, kuin haluamme ajaa. Iso kiitos Tavarataksin osaaville ajojärjestelijöille, joiden ansiosta kuljettajat saavat keskittyä olennaiseen ja töitä riittää, Haiko kuvaa yhteistyötä kuljetusyrittäjän näkökantilta.

Yhteydenpito Kuljetus Haiko Oy:n ja Tavarataksin välillä hoidetaan sähköpostein, soittamalla, WhatsApp-viestein tai kuten parhaaksi katsotaan. Tärkeintä on varmistaa loppuasiakkaille nopeat ja luotettavat kuljetukset. Kehittyneen ajojärjestelyn ansiosta autot pyritään täyttämään aina kaikkiin suuntiin, jottei ”tyhjiä ajoja” tulisi.

”Tuliko tavara perille nyt jo?!”

Kun luotettavuus ja nopeat kuljetukset ovat Tavarataksin palveluiden perusta, myös kuljetuskumppaneilta ja kuljettajilta vaaditaan sitoutumista työhön. Kuljetuksiin liittyy monia muuttujia. Kuten viime talvena nähtiin, suorastaan karmeat ajokelit vaativat järjestelyjä ajolistoihin. Myös Kuljetus Haiko Oy on sitoutunut siihen, että Tavarataksin järjestävät teräskuljetukset ajetaan 100 prosentin toimitusvarmuudella.  

 – Olemme sitoutuneet ensiluokkaiseen asiakaspalveluun ja onnistumiset sekä asiakkailta saatu palaute lisäävät työn merkityksellisyyttä. Otamme aikataulut erittäin henkilökohtaisesti ja siitä olemme saaneet kiitosta. Kuljetusyrittäjänä en pysty piilottamaan leveää hymyä, kun asiakas onnistutaan yllättämään positiivisesti, Haiko naurahtaa ja kertoo kuljetusten nopeutta hämmästelevistä asiakkaista.

Tavarataksi etsii jatkuvasti osaavia ammattikuljettajia

Kun Tavarataksi laajentaa liiketoiminta-aluettaan koko Suomeen, tarvitaan jatkuvasti myös palvelutasoon sitoutuneita ammattikuljettajia. Kuljetus Haiko Oy on erinomainen esimerkki onnistuneesta kumppanuudesta, joita kaivataan lisää. Myös Kuljetus Haikon kuljettajat ovat pysyneet työssään pitkään. Kun Tavarataksi pystyy lupaamaan kuljettajille runsaasti ajoa, myös kuljettajien ansiot ovat verrattain hyvät.

– Jos kuljettaja etsii kasvuun pyrkivää kumppania ja on halukas tekemään töitä mielekkäiden asiakkaiden kanssa, suosittelen kääntymään Tavarataksin puoleen, Haiko päättää. 

Ajankohtaista