Historia

Tavarataksi Finland on toiminut yli 40 vuoden ajan yritysten luotettuna kuljetuskumppanina.

1980-luku: alkutaival

Yrityksen perustivat Jyrki Järvinen sekä Markku Teva. Jyrki toimi tuolloin Kiitolinjan aluejohtajana ja Markku Starkjohann-Telkon materiaalipäällikkönä.

Lahden Tavarataksit Oy perustettiin 1980. Liikeidea oli tuottaa tavaratoimituksia suoraan lähtöpaikasta kohteeseen, ilman välivarastointia – paikallisten autoilijoiden voimakkaasta vastustuksesta huolimatta. Tämä on edelleen Tavarataksien liikeidean perusta. Uutuutena 1980-luvun palvelutarjontaan olivat myös kaupunkireitit.

Jyrki ja Markku johtivat Tavaratakseja sivutoimisesti kotona työskennellen. Lahden Tavarataksit Oy aloitti varsinaisen toimintansa 1.11.1980 jakamalla joulukukkia neljän auton sekä autoilijoiden voimin.

Markku Teva jäi sivutoimiluvan puuttumisen vuoksi toiminnasta pois helmikuussa 1981 ja Jyrki jatkoi toimintaa yksin – vaikka hänellekään ei sivutoimilupaa Kiitolinjalta myönnetty. Autoilijat tulivat Lahden Autokunnasta, koska toimintaan vaadittiin autoilijoiden liikenneluvat.

Alkuvuosina ajojärjestelijä ja myyntimies Olli Mäkelä pyöritti ansiokkaasti Lahden Tavarataksin operatiivista arkea – lähes viikoittain kauppakello soi uuden asiakkaan merkiksi.

1980-luvun lopulla Jyrki siirtyi päätoimisesti Lahden Tavarataksien toimitusjohtajaksi. Vuosikymmenen lopun nousukausi oli erittäin suotuisaa aikaa Lahden Tavarataksille.

1990-luku: historian vaikein taival

1990-luvun alussa yrityksen toimintaa koettelivat Suomen kansantalouden lama sekä alalle tullut uusi kilpailija, joka romutti kuljetushinnat. Tänä aikana Lahden Tavaratakstit velkaantui niin voimakkaasti, että valtaosa yrityksen osakekannasta siirtyi Lahden Autokunnan (KTK) omistukseen.

Vuosikymmenen puolivälissä perustettiin myös Helsingin Tavarataksit Oy, joka vuonna 1999 myytiin pois kannattamattomana. Perustaja Jyrki Järvinen kuoli äkillisesti huhtikuussa 1999, jonka jälkeen yrityksen myyntipäällikkönä aloitti Jarkko Hämäläinen. Myöhemmin Jarkosta tuli yrityksen pitkäaikainen toimitusjohtaja.

Lahden Tavarataksit kävi hyvin lähellä konkurssia, mutta ammattitaitoisen toimistohenkilökunnan, joustavien autoilijoiden ja pitkäaikaisten asiakassuhteiden ansiosta yritys välttyi konkurssilta. Kuljetuspäällikkönä toimi Aimo Soininen ja talousasioita vastasi Tarja Järvinen.

2000-luku: nousu tuhkasta ja jatkuvaa muutosta

2000-luvulla kilpailijoita hävisi markkinoilta. Suurten valtakunnallisten asiakkuuksien vauhdittamana Lahden Tavarataksien liiketoiminta lähti voimakkaaseen nousukiitoon.

Liikevaihto ja tulos paranivat ripeästi 2000-luvun alussa ja tämä tahti on jatkunut nykypäivään saakka. Jyrki Järvisen perilliset myivät loput osakkeet Lahden Autokunnalle ja yhtiön ainoaksi omistajaksi tuli Lahden KTK 100 % omistusosuudella.

Vuoden 2010 lopussa Turkulainen kuljetusalan raskaan sarjan toimija Läänin Kuljetus Oy osti Lahden KTK:n ja Lahden Tavaratakseista tuli 1.1.2011 alkaen Läänin Kuljetuksen tytäryhtiö.

1.4.2011 Toimitusjohtajana aloitti Anssi Teva. Yrityksessä aloitettiin prosessit toiminnan laajentamiseksi uusille toiminta-alueille sekä yhtiön kehittämiseksi – haettiin jatkuvasti uusia toimintatapoja sekä mietittiin, miten asioita voisi tehdä paremmin asiakkaiden näkökulmasta.

Sekä emoyhtiö Läänin Kuljetus että Tavarataksit tytäryhtiönä taistelivat keskenään samoista markkinoista välillä rajustikin – lopulta päädyttiin pohtimaan kilpailun järkevyyttä.  Vuoden 2015 kesällä alettiin suunnitella entistä suurempaa yhtiötä, jossa kaikki konsernin synergiat yhdistyisivät.

Vuoden 2016 alussa konsernin logistiikkatoiminnot brändäsivät itsenä Tavarataksi Finlandiksi, vaikka taustalle jäi vielä kaksi erillistä yhtiötä. Visuaalisesti ulospäin tämä näkyi yhtenäisenä, uuden ilmeen mukaisena kuljetuskalustona, kun 121 kuljetusyksikköä saivat uuden, Tavarataksi Finlandin ilmeen.

Tavarataksi Finland Oy syntyy 1.1.2018

Konsernin rakennetta yksinkertaistettiin ja Läänin Kuljetus Oy:n logistiikan liiketoiminnot yhdistettiin Lahden Tavarataksit Oy:n alle. Samalla Lahden Tavarataksit muutti nimensä Tavarataksi Finland Oy:ksi.

1.1.2018 yhdistyivät kaksi samanhenkistä ja asiakaslähtöistä kuljetusalan huippuyritystä, jotka täydentävät toistensa toimialavahvuuksia: Konsernirakenteen selkiyttäminen mahdollisti paremman keskittymisen logistiikan asiantuntijapalveluiden kehittämiseen ja asiakkaiden kokonaistarpeiden huomioimiseen.

2020-luku

2020-luku on ollut haastavaa aikaa yhteiskunnassa ja kuljetusalalla, niin Korona-epidemian kuin Ukrainan konfliktin vuoksi. Iloksemme voimme kuitenkin todeta, että haastavista ajoista huolimatta Tavarataksi-brändi voi hyvin. Vuonna 1980 aloitetulle suoratoimitusliiketoiminnalle riittää kysyntää, kun yritykset ajavat varastojaan alas sekä myyvät pois omaa kuljetuskalustoaan.

Tavarataksi Finland Oy:n liikevaihtoluokka on ollut viime vuosina noin 20 miljoonaa euroa. Olemme riittävän iso, mutta samalla riittävän ketterä organisaatio pärjätäksemme kuljetusmarkkinoiden kilpailussa.

Jotta yhtiö pystyy vastaamaan nyt ja tulevaisuudessa asiakkaiden tarpeisiin laadukkaasti, tulee taustalla olla laajamittaiset kehitysresurssit, edistykselliset digipalvelut, henkilökohtainen asiakaspalvelu sekä laaja palveluverkosto. Siihen Tavarataksi Finland pyrkii vastaamaan – nyt ja tulevaisuudessa.