Miksi paketteja ja lähetyksiä katoaa? – Syyt ja kuinka katoamiset vältetään

Tavarataksi Finland

Joulukuu on pakettiliikenteen vilkkainta aikaa. Samalla kun kotitalouksissa lähetetään paketteja kummilapsille ja sukulaisille, myös yrityspuolella lähetystarve joulusesongin vilkastuessa kiihtyy. Yritysmaailmassa myös tilikaudet tulevat päätökseensä. Se tarkoittaa, että myös teollisuudessa halutaan kuroa tilauskantaa pienemmäksi ja tuotantoa valmiiksi ennen joulun pyhiä.

Tavarataksi Finland

Kun kiire on kova, riski kadonneille lähetyksille kasvaa. Tavarataksille lähetysten toimitusvarmuus on kuitenkin kunnian asia. Listasimme, miksi paketteja ja lähetyksiä katoaa ja toisaalta, millä konstein Tavarataksi välttää virheet kiireessäkin.

1. Kuljettajien vaihtuvuus

Kuljetusalalla on tunnistettu paikoin kuljettajapulaa, hyvistä kuljettajista siis kilpaillaan eri toimijoiden välillä. Kilpailun vuoksi vaihtuvuus on tiuhaa, monen kuljettajan työsuhteet jäävät lyhyiksi, eikä perimätietoa eri asiakkaiden tarpeista ehdi tarttua. Etenkin joulusesongissa kuljettajia saatetaan palkata kiireapuun työvälityspalveluiden kautta.

Tavarataksilla puolestaan pidetään kiinni osaavista kuljettajista, sillä näemme, että pitkäaikaiset kuljettajat osaavat jo kertaamatta eri asiakkaiden erityistoiveet. Kun tarpeet ja toimintatavat kohtaavat, ei lähetyksiä pääse katoamaan.

2. Isot terminaalit ja monivaiheinen logistiikkaketju

Harva tietää, kuinka monen väliterminaalin kautta oma lähetys on saattanut kulkea. Mitä suurempi – ehkä monikansallinen – toimija on kyseessä, sitä enemmän logistiikkaketjua joudutaan ketjuttamaan ja paketteja säilyttämään välivarastoissa. Joka kerta kun lähetyksiä puretaan ja pakataan uudestaan, riski katoamiselle kasvaa.

Tavarataksi ei vielä hoida kuljetuksia ulkomaille. Olemme muillakin mittareilla onnistuneet säilyttämään ketterän kuljetuskumppanin statuksen, eikä meillä lähetyksiä pallotella useiden välivarastoja kautta. Kun vaikkapa pikarahtia vaativa lähetys noudetaan lähettäjältä, se harvoin poistuu jakeluautosta ennen vastaanottajan toimitusosoitetta.

3. Toimitusosoitteiden tai -ajan muuttaminen

Muutos vaatii kuljettajalta aina reagointia ja mukautumista. Mikäli lähetyksen tilaaja tai vastaanottaja muuttaa lähetyksen reunaehtoja, eivät kaikki toimijat pysy ennalta sovitussa aikataulussa tai tavara saattaa hukkua.

Emme väitä, etteikö muutokset vaikuttaisi Tavarataksin lähetyksiin. Mielestämme muutoksiin mukautuminen on kuitenkin osa palvelua, josta pidämme kiinni. Jos jokin asiakkaamme pyyntö on mahdoton toteuttaa tai se sotkee toimitusaikataulun, ilmoitamme siitä viipymättä.

4. Puutteet kommunikoinnissa – Ei puhelinnumeroa mihin soittaa

Kun toimimme inhimillisessä maailmassa, muutoksia, viivästyksiä tai muita ennalta poikettua ilmenee joskus väkisin. Kenties suurin syy nykyisessä palveluyhteiskunnassa on asiakaspalvelun puute. Ja mitä suurempi toimija, sitä hankalampaa yhteydenotto saattaa olla asiakkaalle.

Tavarataksin ajojärjestelijän sekä kuljettajat saa aina kiinni soittamalla – ja puheluihin vastataan. Me liputamme itse avoimen keskustelun puolesta, joten pidämme huolen asiakaspalvelustamme. Ota yhteyttä vaikka heti, mikäli jokin askarruttaa!

5. Inhimillinen erehdys

Näitä sattuu joskus, eikä riskien minimoimisesta huolimatta virheitä voi aina välttää. Mutta mikäli me tekisimme virheen ja lähetyksesi katoaisi, voit olla varma, että Tavarataksilla erheet paikataan.

Ota yhteyttä Tavarataksin palvelevaan henkilöstöön tai täytä tilauslomake!

Ajankohtaista