Peikko ja Tavarataksi laajempaan yhteistyöhön

Peikko ja Tavarataksi Finland laajentavat yhteistyötään

Paikallisessa yhteistyössä on voimaa, joustoa ja luottoa. Kun tuotteet tarvitaan asiakkaan työmaalle pikaisesti, voi Peikko luottaa Tavarataksin toimituskykyyn.

Betonirakentamisen liitososat ovat kulkeneet Peikon tehtaalta ruuhka-Suomen rakennustyömaille Tavarataksin kyydissä jo 2000-luvun alusta lähtien. Autojen lavoille on vuosien saatossa lastattu elementtirakentamisen liitoksia kuten, kiinnityslevyjä, työsaumaraudoitteita, pilarikenkiä ja ontelolaattakannakkeita.

Pitkän yhteistyön aikana osapuolet ovat tulleet toisilleen tutuksi, ja sen ansiosta jokapäiväinen tekeminen sujuu mutkattomasti. Peikolle hyvän asiakaspalvelun lisäksi tärkeää on se, että kuljettajat tuntevat sekä tuotteet että vakioasiakkaat, jolloin palvelu on kaikin puolin joustavaa.

– Tavarataksin palvelu on ollut vuosien varrella laadukasta, ja asiakkaiden erityisiin toiveisiin tai nopeisiin toimitusaikapyyntöihin on pystytty vastaamaan, kertoo Peikon logistiikkakoordinaattori Minna Hokkanen.

Hyvin sujunutta yhteistyötä päätettiin laajentaa, ja elokuusta 2020 lähtien Tavarataksi kuljettaa myös Peikon teräksisiä DELTABEAM®-liittopalkkeja. Uuden sopimuksen myötä kalustoa uusittiin, ja autoihin tilattiin uudet, Peikon brändin mukaiset pressut. Myös lava-autojen teippaukset uusittiin vastaamaan yhtenäistä linjaa.

– Autojen uudistettu ilme hivelee silmää, kehuu Tavarataksin myyntijohtaja Miko Kaapu, ja jatkaa: nämä autot huomataan varmasti niiden liikkuessa Suomen teillä kohti rakennustyömaita ja elementtitehtaita.

Yhteistyön seuraava askel on tilauskanavien sähköistäminen. Peikolla ja Tavarataksilla on vahva tahtotila vastata nykyajan haasteisiin sekä tehostaa toimintaa entisestään. Digityökalujen avulla mahdollistetaan mm. lähetysten reaaliaikainen seuranta, joka hyödyttää kaikkia toimitusketjun osapuolia.

Ajankohtaista