Tavarataksin myyntiin vankkaa kokemusta – Jyri Tuominen tekee mitä lupaa

Tavarataksi Finland katsoo eteenpäin. Vaikka talouden suhdanteissa kuljetuspalveluiden kysyntä vaihtelee, on yhtiö panostanut palveluliiketoiminnan kehittämiseen ja etenkin myyntiin. Kasvun edellytys on uusien kumppanuuksien solmiminen ja asiakashankinta. Tavarataksin kasvutavoitteita tukemaan on hiljattain palkattu kokenut myyntipäällikkö Jyri Tuominen.

Tuoreen myyntipäällikön työkokemusta logistiikan alalta voisi perustellusti kuvailla vakuuttavaksi. Vuonna 1997 alkanut ura Postilla on pitänyt sisällään useita brändimuutoksia, verkkokauppojen rantautumisen Suomeen, kuljetusalan sähköistymisen, kuluttaja- sekä yritysasiakkaiden palveluiden pitkäjänteistä kehittämistä ja lukuisia muutoksia asiakkaiden kuljetustarpeissa. Kansallinen valtionyhtiö eroaa pitkälti Tavarataksin toiminnoista, mutta Tuominen on jo lyhyessä ajassa omaksunut Tavarataksin kilpailuvaltit:

– Tavarataksi kilpailee hektisessä liiketoiminnassa. Harvaan asutussa maassa asiakkaat tietävät arvonsa ja tarjoukset voitetaan ensiluokkaisella palvelutasolla. Tavarataksin monipuolisen kaluston lisäksi kevyt organisaatiorakenne sujuvoittaa toimintaa ja muun muassa kuljetusten läpivientiajat ovat poikkeuksellisen nopeita, Tuominen kuvailee.

Omien sanojensa mukaan Tuominen tuo Tavarataksille roimasti ammattiosaamista kuljetuspalveluiden myyntiin. Suoraviivaisesti työskentelevä myyntipäällikkö tuntee etenkin pääkaupunkiseudun kuljetushaasteet. Pitkältä työuraltaan Tuominen on kartuttanut myös laajan kontaktiverkoston, mistä tuskin on haittaa Tavarataksin myynnin kehittämisestä.

– Puristan kättä jämäkästi ja teen sen minkä lupaan, Tuominen summaa ammatillisia arvojaan.

Alihankintaan pohjaava kuljetusala elää luotettavista kuljettajista

Tavarataksilla ei ole lainkaan omaa kalustoa, vaan kuljetukset koko maassa hoidetaan yhteistyössä laajan kuljettajaverkoston kanssa. Käytännössä alihankkijat ovat usein pieniä paikallisia kuljetusliikkeitä – joskus jopa yksityisyrittäjiä. Toimintamalli kysyy kuljettajilta sitoutumista, mutta antaa myös vapauden. Samalla se vaatii organisaatiolta yhtiön arvojen ja palvelulupausten perehdyttämistä. Tuominen näkee, että toimintamalli ja hyviin kuljettajiin sitoutuminen on Tavarataksin kilpailuetu sekä nopeiden toimitusaikojen tae.

– Meillä on erinomainen kuljettajaverkosto, joka on sitoutunut joustamaan ja mukautumaan asiakkaidemme yksilöllisiinkin kuljetustarpeisiin. Kun kuljettaja ei ole ”vain palkollinen”, on kaikkien intressi hoitaa kuljetus mahdollisimman joutuisasti perille. Tulevaisuuden kasvutavoitteissa tulemme tarvitsemaan entistä enemmän osaavia ja sitoutuneita kuljettajia, Tuominen vinkkaa.

Kaikki lähtee hyvästä yhteistyöstä

Myyntipäällikkö Tuominen kuvailee jo lyhyellä kokemuksella Tavarataksin sisäistä henkeä erinomaiseksi. Osana isompaa Läänin Kuljetus -konsernia, Tavarataksi saa synergiaetuja sekä arvokasta tietoa myös maanrakennusalalta. Tavarataksin osuus koko konsernin liikevaihdosta oli viime tilikaudella hieman yli neljänneksen.

– Työpisteeni sijaitsee Vantaalla, samoissa tiloissa Läänin Kuljetus -konsernin myyntiyksikön kanssa. Olemme viikoittain tekemisissä ja uskon, että voimme konsernin sisällä puskea toisiamme eteenpäin myynnin kehityksessä, Tuominen toteaa.

Kuljetusten päästövähennyksiä tavoiteltava yhdessä asiakkaiden kanssa

Paitsi Tavarataksilla, myös konsernin muissa yhtiöissä liiketoiminnan päästöt ja niiden vähentäminen puhuttavat. Tuominen näkee, että myös päästövähennykset tulisi olla yhteinen asia. Kauniit puheet ja ylimalkaiset tavoitteet eivät riitä, mutta myöskään kuljetusala ei voi yksin muuttaa bisnestä kestävämmäksi.

– Kuljetusbisnes on hyvin kilpailtu ala ja vaikka laadusta ollaan valmiita maksamaan, eivät asiakkaiden kukkaronnyörit venähdä vielä vähäpäästöisistä tai päästöttömistä kuljetuksista puhuttaessa. On helppo osoittaa maanteitä jyräävien rekkojen suuntaa, mutta harva ymmärtää kuljetuskaluston uudistamisen kustannukset ja sen vaikutukset alan hintatasoon.

Tuominen kuitenkin uskoo, että esimerkiksi Tavarataksin Päästötön-kuljetukset tulevat lisääntymään sähköisen kaluston laajentuessa.

– Vaikka kulutuskäyttäytymiseen emme kuljetusliiketoiminnalla voi vaikuttaa, pystytään kuljetukset toteuttamaan tulevaisuudessa entistäkin järkevämmin – siihen suuntaan paine kasvaa myös viranomaisten taholta, Tuominen päättää.

Mikäli yrityksesi on kiinnostunut keskustelemaan Tavarataksin kuljetuspalveluista, ota yhteyttä!

Ajankohtaista, Tiedote, Uutinen